KoulutupaKoulutupa sijaitsi alunperin Närpiön keskustan pohjoisosassa ja se toimi kouluna 1861-1920. Pientä mökkiä käytettiin myöhemmin myös yksityisasuntona ja 1970-luvulla se siirrettiin Öjskogsparkeniin. Täällä kotiseutualueella se on sisustettu taas kouluksi, josta löytää vanhan ajan kirjoitusmateriaalit kuten rihvelitaulut, liidut ja jäniksenkäpälän. Opetukseen sisältyi Raamatusta lukeminen, oikeinkirjoitusta sekä laskua ja hyvin tärkeänä pidettiin myös moraalista sekä uskonnollista kasvatusta. Koulun seinältä löytyy esimerkiksi tauluja, jotka kertovat alkoholin haitallisista vaikutuksista. Koululaisen elämä oli muutenkin aika erilaista ennen vanhaan; siihen sisältyi esimerkiksi aamuisin koulutuvan lämmittäminen ja veden kantaminen koulutupaan.

